
Junailua Espanjassa - Näin Ei Kannata Suunnitella Kilpailupäiviä
19. syys 2024
6 min read
1
153
0
Junailua Espanjassa - Näin Ei Kannata Suunnitella Kilpailupäiviä
Tänään haluan kertoa sinulle meidän "jännittävästä" matkastamme MM-kisoihin, jolloin meinasimme myöhästyä paluulennolta ja jäädä Espanjaan hieman pidemmäksi aikaa.
Olkoon tämä myös opetus, että kannattaa suunnitella asiat hyvissä ajoin etukäteen. (ja lukea kilpailukutsut huolella!)
Nopea Valmistautuminen
2021 vuoden lopussa teimme päätöksen, että seuravan vuoden vakio SM kisoissa olemme kovassa iskussa. Aloitimme kovan harjoittelun ja valmistautumisen näihin kisoihin vuoden -21 10-tanssin SM kilpailuiden jälkeen loka-marraskuun taitteessa.
Harjoittelimme käytännössä pelkkiä vakioita koko loppuvuoden ja -22 kevään. Lattareita vain ylläpidettiin niin, että muistimme kuviot.
Maaliskuussa saimme tiedon, että voimme osallistua 10-tanssin MM kilpailuihin Cambrilsissa Espanjassa!
Tilanteessa vain oli pari ratkaistavaa pulmaa.
10-tanssi siis tarkoittaa sitä, että kilpailussa kisataan sekä vakiot että lattarit. Emme olleet puoleen vuoteen treenanneet lattareita, muuta kuin että muistimme kuviot. Vakiot oli kyllä iskussa!
Voimmeko osallistua kisoihin ja ehdimmekö saada lattarit jonkinlaiseen kuntoon? Aikaa oli vain 4 viikkoa!
Lisäksi MM kisat olivat pari viikkoa ennen vakio SM kilpailuita. Joutuisimme siis toteamaan, että alkuvuoden valmistautuminen jäisi kesken emmekä olisi tulevissa SM kisoissa niin vahvassa iskussa.
Halusimmeko heittää alkuvuoden valmistautumisen hukkaan?
Lisäksi riittääkö meidän budjettimme. Koko matka tulisi kustantamaan 1500€ ja se on 5 henkiseltä perheeltä iso raha. Etenkin kun tanssimisesta ei makseta rahaa, sposoreita ei juurikaan ole ja kilpailuissa ei jaeta palkintorahoja.
Soitimme muutaman puhelun. Teimme varainkeruu strategian ja totesimme, että saamme tarvittavan rahan kasaan. Tästä iso kiitos kaikille matkaamme tukeneille henkilöille ja järjestöille!!
Lisäksi päätimme, että nyt laitetaan 4 viikon lattarikuuri päälle, vakio SM kisat menee miten menee, mutta nyt lähdetään MM lattialle!
Lattarikuuri Ja Uusi Valmentaja
Olimme puoli vuotta harjoitelleet pelkkiä vakiota. Aikaisemmin lattarivalmentajamme olivat Jussi Väänänen ja Katja Koukkula. Aivan timanttisia lattarivalmentajia! He opettivat vähemmän siihen aikaan syystä jota en tässä avaa sen enempää.
Otimme yhteyttä Jaak Vainomaahan. Kokenut tanssija, joka oli itsekin kilpaillut MM kilpailuissa ja voittanut Maailman mestaruuden. Häneltä saisimme varmasti paljon apua ja neuvoja.
Kerroimme hänelle tilanteen ja tiukasta aikataulusta. Sovimme läjän yksityistunteja ja aloimme valmistautua MM kisoihin yhdessä Jaakin kanssa.
Vakioita ei myöskään täysin voinut jäädyttää, vaikka olimmekin niissä jo hyvässä vaiheessa. Vakioissa meitä auttoi upeat Anton Kurttila ja Nina Andersson.
Neljä viikkoa kovaa treeniä, yksäreitä ja henkistä valmistautumista tulevaan koitokseen.
Lentojen Varausta, Lääkärissä Käyntiä ja Juna Aikatauluja
2022 oli surullisen kuuluisaa korona aikaa. Meidän täytyi siis käydä korona testissä ja saada negatiivinen tulos, jotta saimme lähteä lennolle.
Varasimme lennot ja hotellin Cambrilsista ja sitten jännitettiin korona tulosta. Onneksi molempien näyte oli negatiivinen ja matkan aloitukselle näytettiin vihreää valoa.
Minulla on valitettavasti huono tapa valmistautua kisapäivän matkustamiseen vasta edellisenä päivänä. Suomessa se on suhteellisen helppoa, koska matka ajat on tullut itselle tutuksi. Jos kilpailut ovat esimerkiksi Tampereella, niin matkaan kuluu aikaa noin 2 tuntia Espoosta.
Aikataulusuunnittelu kulkee meillä jotakuinkin näin:
Edellisenä päivänä voi katsoa virallisen matkustus ajan
Kauanko kilpailupaikalle kestää ajaa.
Monelta kilpailut alkaa ja monelta paikalla täytyy olla lämmittelemässä.
Monelta täytyy herätä,
Monelta syödään aamupala,
Monelta laitetaan kampaus kuntoon vai laitetaanko jo edellisenä päivänä
Monelta auton täytyy lähteä parkkipaikalta.
Nyt kun kilpailut olivat ulkomailla, asiaan olisi ehkä täytynyt perehtyä hieman aikaisemmin.
Aloin edellisenä päivänä ennen lentoa ihmettelemään, että kuinka Barcelonasta päästään Cambrilsiin. Matkaa oli 100km. Ensin selvitin taksin. 160€. Ei kiitos.
Sitten selkisi että sinne kulkee bussilinja suoraan lentokentältä! Mahtavaa!
Mutta...liput olisi pitänyt ostaa 2 viikkoa etukäteen. Voi persus.
Sitten löytyi junayhteys. Barcelonasta pääsee yhdellä vaihdolla junalla Cambrilsiin. Tämä tulisi olemaan meidän vaihtoehto.
Ongelmia Juna-Asemalla
Lento sujui ongelmitta. Aini hiukan pelkää lentämistä, mutta muuten kaikki sujui rauhallisesti.
Kävelimme lentokentältä juna-asemalle. Lippu piti ostaa automaatista, mutta emme ymmärtäneet, mikä lippu piti ostaa ja mikä olisi se meidän juna. Onneksi lipunmyyntikopissa oli asiakaspalvelija.
Hän myi meille oikeat liput, kertoi mihin junaan hypätä ja kuinka monta pysäkkiä kulkisimme ennen kuin pitäisi jäädä pois. Gracias Senora.
Hyppäsimme junaan, kolme pysäkin väliä ja ulos. Taas ongelma. Mihin junaan seuraavaksi? Hirveä määrä laitureita ja junia ja tuntemattomia kaupunkeja. Missään ei lukenut Cambrils.
Taas kysymään neuvoa. Tosin tämä henkilö ei puhunut sanaakaan englantia. Onneksi ongelma oli helppo kertoa.
"Cambrils!?"
"Cambrils?"
"Si senor!"
Hän osoittaa sormea näyttöön: "Tortosa!". Gracias senor.
Oikeassa junassa oltiin (toivottavasti) ja matkalla kohti Cambrilsia. Junamatka kesti tunnin ja oli upea! Välimeren rannikkoa pitkin kohti lounasta junan kyydissä. Mahtavia maisemia, kalliota ja merta aurinkoisessa säässä.
Lopulta kuulutettiin Cambrils ja meidän päätepysäkkimme. Hyppäsimme ulos juna-asemalla. Missähän meidän hotelli on ja miten me pääsemme sinne?
Taas kysymään neuvoa asiakaspalvelusta. Hän osoitti sormella seinää, missä luki taksin numero. Ongelma vain oli siinä, että kun soitin sinne, he puhuivat espanjaa ja minä englantia. Kielimuuri. Pyysin asiakaspalvelijaa soittamaan meille taxin, mutta se ei kuulemma kuulunut hänelle.
Mitäs nyt tehdään?
Asemalla oli iäkäs pariskunta. Kysyin heiltä puhuvatko he espanjaa. He nyökkäsivät. He eivät puhuneet englantia, joten heidän oli vaikea ymmärtää mitä heiltä halusin. Osasin erittäin huonolla espanjan kielellä ja viittomakielellä sönköttää, että tilaavat meille taksin, koska minä en osaa kertoa missä ollaan ja minne mennään.
He auttoivat ja tilasivat meille taksin
Puhelimessani ei ollut internetyhteyttä, joten en voinut näyttää taksikuskille, mihin hotelliin halusin. Olin onneksi ottanut screenshotin hotellivarauksestamme, missä näkyi hotellin osoite ja kuva. Sitä oli helppo näyttää kuskeille. Yksikään kuski ei nimittäin puhunut englantia.
Hotellin Shokki Aamiainen!
Hotelli oli kaikinpuolin siisti ja mukava. Ravintola oli 24h auki ja ruoka siellä oli ihan ok.
Aamulla menimme hotellin aamupalalle. Nyt aloimme selvittelemään, että kuinka pitkä matka kisapaikalle meidän hotellilta on. (Tämänkin olisi voinut selvittää esimerkiksi hotellia varatessa).
Lukiessani kilpailukutsua ja selvitellessäni, että missä kilpailupaikka sijaitsee, törmäsin seuraavaan tekstiin:
"Competition organiser offers airport transportation from Barcelona airport to your hotel. We also offer transport from your hotel to airport."
Jos olisimme lukeneet tämän tekstin samalla kun ilmottauduimme MM kisoihin, olisimme voineet varata kuljetuksen lentokentältä hotellille ja kilpailun jälkeen hotellilta lentokentälle. Ei olisi tarvinnut ihmetellä juna-asemalla laitureita ja soitella taksikyytejä espanjalaisten kanssa.
No, meillä ei ollut kyytiä vielä takaisin lentokentälle. Lentomme lähti sunnuntaina 8 aamulla ja yksikään bussi tai juna ei kulkenut riittävän aikaisin, että olisimme ehtineet niiden avulla paluu lennolle. Olimme siis varautuneet taksikuljetukseen takaisin Barcelonaan.
Laitoin viestiä aamupalalta kilpailujärjestäjille, että vieläkö me saisimme kyydin lentokentälle sunnuntai aamuna.
Meidän kilpailumatkamme kesti 4 päivää. Torstaina lento Espanjaan, perjantaina vapaapäivä, lauantaina kilpailut ja sunnuntaina kotiin.
Meillä oli nyt tämä perjantai aikaa selvittää kyyditys Barcelonan lentokentälle.
Viimeinen Kyyti Lentokentälle - Ja Taksia Ei Näy Missään
Sain sähköpostiini viestin lentokenttäkuljetuksista kisajärjestäjiltä ja he sanoivat että kyyti on kyllä mahdollinen. He vain tarkistavat vielä, että onko meille tilaa kyydityksessä.
Ongelmana oli, että minulla ei toiminut netti muualla kuin hotellissa, silloin kun puhelimeni oli hotellin wifissä. Vietimme koko perjantai päivän Cambrilsin kaupungissa, eli en nähnyt sähköposteja vasta kuin hotellissa.
Kyytimme oli vielä hieman avoin kun lähdimme lauantaina kilpailupaikalle. Mutta luotin siihen, että sieltä löytyy henkilö kenen kanssa sopia sunnuntain kyydityksistä.
Menimme kisapaikalle, etsin henkilön kenen kanssa olin viestitellyt sähköpostitse. Löysin hänet ja sovin, että vedän ensin kilpailuni loppuun ja sen jälkeen tulen keskustelemaan lisää tulevasta kyydityksestä.
Onnistuimme kilpailussa erinomaisesti, ottaen huomioon 4 viikon lattarivalmistautumisemme. Sijoituimme 11 sijalle ja saimme useita jatkoonpääsy pisteitä. Olimme hyvin tyytyväisiä suoritukseen ja tulokseen.
Kisan jälkeen jatkoin keskustelua kyydityksestä. Meille oli vielä paikka lentokenttäkuljetukselle. Kyyti lähtisi 4 aamuyöstä tietyn hotellin pihasta. Otin kuvan hotellista ja sen osoitteesta ja lupasimme olla paikan päällä.
Menimme takaisin hotellillemme ja menimme keskustelemaan respanaisen kanssa. Kerroimme tilanteen, että meidän pitää olla kello 4 aamuyöstä kyseisen hotellin edessä. Voiko hän tilata meille taksin jo nyt. (Respa oli auki vain klo 19 ja aukesi klo 12).
Hän lupasi hoitaa meille taksin aamuksi, suoritti meidän uloskirjautumisemme jo nyt ja kaikki oli kunnossa. Päätimme Ainin kanssa lähteä syömään hotellin ravintolaan.
Minulla oli silti pieni epäily, että kaikki ei ollut niin kuin piti.
Menimme ruokailun jälkeen takaisin hotellin aulaan ja respanainen käveli aulassa vastaan. Hän oli juuri lähdössä töistä. Hän huikkasi meille, että soitti taksin ja taksi olisi aamulla meitä noutamassa.
"Mihin aikaan taksi tulee?"
"Kello 4!"
Kello 4!? Ei, kun silloin meidän kyyti lentokentälle lähtee! Kerroin tilanteen, respanainen kääntyi kannoillaan, soitti taksiyhtiöön ja muutti aikaamme.
Mitä jos olisimme tulleet minuutin myöhemmin takaisin hotellin aulaan ja hän olisi jo ehtinyt lähteä? Olisimme aamulla odotelleet taksia saapuvaksi ja myöhästyneet kyydistämme.
Herätyskellomme soi 3 aamulla. Taksi tuli pihalle 20 yli 3. Näytin kuskille kuvaa, minne olimme menossa.
"Miksi te tuonne haluatte? Koko paikka on remontissa, eikä sieltä lähde mitään kuljetuksia!?"
Jahas. Onkohan meillä nyt oikea osoite? Ei auttanut kun luottaa siihen. Pyysimme taksia viemään meidät sinne ja hän teki työtä käskettyä. Paikka tosiaan oli kuin Helsingin keskusta aina kesäisin, täydessä remontissa.
Menimme kyseisen hotellin sisään ja kysyimme siellä olevalta respanaiselta, tiesikö hän kyseisestä kuljetuksesta mitään.
Ei tiennyt.
Olimmeko oikeassa paikassa ja saapuisiko meidän kyyti sinne?
Sitten aulaan tuli yksi eilisen kilpailun tuomareista. Kyllä me olimme.
Hotellin eteen saapui henkilöauto. Kuski tuli hakemaan meidät sisältä, nosti matkalaukut kyytiin ja lähdimme matkaan.
Huh. Pääsimme lentokentälle, olimme ajoissa ja kaikki sujui lopulta hyvin.
Mutta katastrofin ainekset olivat kyllä ilmassa. Ehkä joskus opimme suunnittelemaan asioita ajoissa!
Onko sinulla jokin kilpailukokemus, missä asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan? Tai asiat olisi voinut suunnitella paremmin?
Jaa se minulle ja muille lukijoille kommenteissa!