
Miksi Osallistua Tanssikilpailuihin?
11. syys 2024
4 min read
5
312
2
Miksi Osallistua Tanssikilpailuihin
Tanssinharrastajia on tällä hetkellä paljon. Eri vaihtoehtoja tanssin harrastamiselle on myös paljon! On eri tanssilajeja ja uusia kilpailumuotoja. Esimerkiksi kilpatanssissa voit nykyään kilpailla yksin ilman paria.
Kilpailuissa osallistujamäärät ovat kuitenkin laskusuuntaan. Miksi? Vaikka lajin pariin tuleekin kiitettävä määrä uusia harrastajia, kilpailijoiden määrä on laskusuuntaan.
Suurin osa harrastajista haluaa pitää tanssin harrastuksena ilman sen suurempia tavoitteita. Ja tämä on toki hyväksyttävää. Ei kilpaileminen ole kaikille. Olen jopa joskus itse kilpailu-urallani miettinyt, olisiko tanssiminen hauskempaa ilman kilpailemista. Ehkä, mutta ilman kilpailu-uraani, en todennäköisesti olisi tässä kirjoittamassa blogiani.
Haluan antaa pienen katsauksen kilpatanssin hienoon kilpailumaailmaan. Haluan kannustaa sinua kokeilemaan kilpailemista, rohkaista sinua yrittämään tai tekemään lopullisen päätöksen, että kilpaileminen ei ehkä ole sinun juttusi.
Milloin Voi Lähteä Kilpailemaan?
Tämä riippuu paljon siitä, mihin kilpailuihin olet osallistumassa. Lapsille ja junioreille on ollut vuosia muxumix ja tanssitähti luokat. Niissä tanssitaan 2 tai 4 tanssia, joko yksin tai parin kanssa. Tanssijat saavat tuomareilta palautteen tanssista (aina positiivisen), tansssijoita ei laiteta paremmuusjärjestykseen ja kaikki osallistujat palkitaan!
Näihin kilpailuihin voi osallistua heti kun osaa vähintaan 2 tanssin perusaskeleet. Matalan kynnyksen kilpailut ja lopuksi saa vielä mitalin kaulaan. En ole varma onko vastaavia vielä aikuisille, olen kuullut puhetta että vastaava konsepti olisi myös aikuisille tulossa.
Soolotanssikilpailuihin taas riittää, että opettelet yhden tanssin. Latino Show Cup kilpailuissa jokainen tanssi kilpaillaan erikseen. Voit esimerkiksi opetella samban askeleet ja olet valmis!
Pientä kritiikkiä tämä kilpailusysteemi minulta saa, että kilpailuissa ei ole taitoluokkia. Eli jos nyt opettelet samban askeleet ja valmistaudut kilpailemaan seuraavissa Latino Show kilpailuissa, tulet kilpailemaan tanssijoita vastaan, jotka ovat jo harjoitelleet ja kilpailleet vuosia.
Lisätietoja Latino Show Cupista löydät TÄÄLTÄ
Latino Show cupissa on muitakin kivoja kilpailuluokkia. Siellä voi tanssia duona, pienryhmissä tai isommissa ryhmissä! Lattaritanssit ovat tuotu aika uudenlaiseen konseptiin ja toivon, että tämä tulee saamaan lisää osallistujia kilpailuihinsa!
Jos taas olet lähdössä parin kanssa kilpailemaan vakio- ja latinalaistanssikilpailuihin, sinun täytyy opetella kuusi tanssia parisi kanssa (3 vakiota, 3 lattaria). Näissä kilpailuissa hyvä puoli on se, että kilpailijat jaetaan ikäryhmiin ja taitotasoihin. Kilpailet aina siis samanikäisten ja samantasoisten tanssijoiden kanssa. Sanoisin, että kilpailuihin kannattaa lähteä heti, kun kuviot on muistissa.
Niin aikaisin? Mutta eihän silloin ole vielä valmis kisoihin!?
Kerron sinulle yhden pikku vinkin. Jos odotat päivää ja hetkeä, jolloin olet valmis kilpailuihin, sitä hetkeä ei tule. Ei ikinä. 2021 osallistuimme 10-tanssin Suomen mestaruuskilpailuihin. Aini oli juuri toipunut flunssasta ja oli hieman toipilaana. Minä itse taas toivoin, että olisi ollut vielä kuukausi lisäaikaa, jotta olisi ehtinyt harjoittelemaan sitä, tätä ja tota. Lopputuloksena voitimme kilpailun ja olimme Suomen mestareita. Jee!
Olen kilpaillut vuodesta 1998 lähtien. Jokaiseen kilpailuun mentäessä olen toivonut, että olisi vielä edes pari viikkoa lisäaikaa valmistautua. Eli jos odotat hetkeä, että olisit ehtinyt valmistautua kunnolla ja harjoitella kaikki maailman asiat, sitä päivää ei tule.
Joten, mitä aikaisemmin menet, sitä nopeammin laastari on otettu irti ja saat kokemusta kilpailemisesta.
Mitä Jos Nolaan Itseni?
Voin 100% varmuudella sanoa sinulle, et nolaa. Ensinnäkin kaikki tietävät kuinka paljon rohkeutta vaatii mennä kilpailulattialle. Ei ole yksinkertainen asia harjoitella tanssiaskeleet, hommata kilpailuasut ja kävellä tuomarien ja yleisön eteen arvosteltavaksi. Jokainen salissa arvostaa sinua ja antaa tukensa.
Meillä jokaisella on ensimmäinen kilpailu. Meillä jokaisella on omat virheemme ja kömmähdykset, mitä kilpailuissa on tapahtunut.
Tässä muutama mitä minulle on tapahtunut:
Olen kaatunut tanssilattialla
Olen törmännyt toiseen pariin
Olen tanssinut väärään musiikkiin
Olen tanssinut väärään tanssisuuntaan
Olen tanssinut väärät askeleet
Olen unohtanut askeleet
Olen unohtanut kilpailuasun kotiin
Olen unohtanut tanssikengät kotiin
Olen tanssinut koko kilpailun väärissä kengissä
Olen tanssinut koko kilpailusuorituksen sepalus auki
Olen unohtanut ajaa parran ja viikset
Olen saanut huomautuksen kilpailuasusta
Olen saanut huomautuksen sääntöjen vastaisista tanssiaskelista
Näitä tapahtuu aina silloin tällöin.
Miksi Kilpailla?
Tänä päivänä vastaukseni on, että haluan laittaa kehoni testiin. Kokeilla kuinka pitkälle pääsen ja mitä voin kilpauralla saavuttaa. Se riittää mihin se riittää, pääasia että teen kaikkeni.
Miksi olen lapsena lähtenyt kilpailemaan? Minulla ei ollut esikuvia kilpailemisesta. Esimerkiksi vanhempani eivät kilpailleet minun lapsuusaikanani missään. Isäni oli aikoinaan koripalloilija, mutta ei enää silloin kun minä olin lapsi. En siis saanut äidinmaidon mukana kilpailuviettiä.
Se oli jännittävää. Se oli ja on jännittävä kokemus, mistä samanaikaisesti nauttii ja inhoaa. Vaikka olen kilpaillut monta kilpailua eri tasolla, joka kerta jännittää. Aina on perhosia vatsan pohjalla kun menee kilpailuihin. Joka kerta kun on suorittanut kilpailut voi loppujen lopuksi olla tyytyväinen itseensä. Yhtä kokemusta rikkaampana yhdessä oman kumppaninsa kanssa.
Voittaminen Ja Häviäminen
Tottakai kilpailuissa on voittaja ja häviäjiä. Se on kilpailemisen idea. Mutta kannattaako siitä ottaa itselleen paineita? Ei. Tämä on asia, jonka oppimiseen minulta meni vuosia.
Ensimmäisen kilpailuvuoteni aikana hävisin joka ikisen kilpailun, mihin osallistuin. Meni pitkään, ennen kuin pääsimme silloisen parini kanssa ensimmäiseltä karsintakierrokselta jatkoon.
Mutta olin päättänyt pärjätä kilpailuissa. Vielä jonain päivänä olemme finaalissa. Kisoihin - karsiutuminen - treenisalille ja uusi yritys.
Harjoituksissa harjoitellaan, jotta seuraavissa kilpailuissa pärjäisi paremmin. Mutta kilpailuissa kannattaa unohtaa kilpaileminen. Niin hassulta kun se kuulostaakin. Miksi?
Pystytkö vaikuttamaan kilpakumppaneidesi suoritukseen? Et. Älä siis keskity heihin ollenkaan. Tervehdi, vaihda sananen tai pari, mutta se siitä. Älä katso heidän tanssia ja harjoittelua.
Pystytkö vaikuttamaan tuomaristoon? Kyllä, mutta miten? Sinun omalla tanssisuorituksellasi. Se on ainoa asia, mihin sinun tulee keskittyä. Ja siihen sinun tulee keskittyä harjoittelusalilla! Kilpailuissa tanssisi on mitä on ja se tulee sellaisena kun olet sen harjoitellut. Kilpailuissa et voi enää muuttaa tekemistäsi, siellä sinun kannattaa vain tanssia ja nauttia yleisöstä, paristasi ja tunnelmasta.
Kävi miten kävi, voitit tai hävisit, voit loppujen lopuksi olla tyytyväinen itseesi. Jos et ole ollut kilpailuissa, mutta edes pikku riikkisen mietit osallistumista, mene. Et tiedä mitä se on, millaista se on ja miltä se tuntuu ennen kuin kokeilet.
Jos sain sinut innostumaan, laita meille videokuvaa kilpailuistasi niin voimme antaa palautteen tanssista ja muutamat harjoitteluvinkit omiin harjoituksiisi!
Kiitos tästä! Ensimmäiset kisat edessä lauantaina.