top of page

"Muistan Viimeisen Tanssitunnin, Jolloin Heitin Puolihameeni Mieheni Naamalle Kun Hän Astui Jälleen Varpailleni"

5. syys 2024

4 min read

0

191

2

"Muistan Viimeisen Tanssitunnin, Kun Heitin Puolihameeni Mieheni Naamalle Kun Hän Astui Jälleen Varpailleni"


Tänään kerron teille erään pariskunnan tarinan. Tarina, kuinka häävalssin harjoittelu meinasi pilata tulevat häät jo ennen kuin kirkonkellot soivat.


Pökkelöjalkainen Mies


Kutsun tarinan henkilöitä nimillä Mika ja Riitta. Nimet ovat muutettu. Mika ja Riitta olivat päättäneet mennä naimisiin ja häissä tultaisiin tanssimaan perinteinen häävalssi. Kummallakaan ei ollut kauheasti tanssitaustaa. Riitta oli joskus käynyt lavoilla, mutta Mika oli onnistunut lintsaamaan kaikki tanssitunnit jo koulussa.


Ensin he yrittivät katsoa tanssivideoita youtubesta ja opetella sitä kautta. Tanssiaskeleiden opettelusta ei youtube videoiden avulla tullut mitään. Askeleet eivät jääneet videoilta mieleen ja opetus ei tuntunut heille luontevalta.


Sitten he ostivat verkkokurssin. Aluksi homma tuntui hyvältä, mutta aika äkkiä tanssin kanssa tuli ongelmia. Mika ei vain muistanut askeleita. Tanssi sujui ihan hyvin videon tahtiin, mutta kun piti tanssia Riitan kanssa ja ilman videota, hän ei muistanut ensimmäistäkään askelta.


Riitta alkoi turhautumaan tilanteeseen. Hänestä tuntui että joutui repimään Mikaa, jotta tanssi kulki edes johonkin suuntaan. Se ei ollut hauskaa ja tanssi tuntui todella raskaalta. Harjottelu kääntyikin monesti pieneksi riitelyksi.


Verkkokurssi käytiin loppuun, mutta heistä tuntui että olivat edelleen lähtöruudussa.


Kohti Tanssikurssia!


Lopulta Mika ja Riitta ilmoittautuivat tanssikurssille! Nyt he saisivat opetusta kädestä pitäen ja saisivat opettajalta neuvoja suoraan heille.


Tanssikurssi oli tiiviskurssi ja tarkoitettu juuri häävalssia opetteleville pareille. Kurssin opettaja oli iloinen, lämmin ja mukaansatempaava persoona.


Nyt tämä onnistuisi ja he oppisivat tanssimaan valssia! He voisivat nyt keskittyä muihin hääjärjestelyihin eikä valssin opettelu enää aiheuttaisi unettomia öitä.


Opettaja näytti askeleet selkeästi. Opetti kuinka musiikkia lasketaan. Miten tanssiasento otetaan. Kuinka mies vie naista. Mihin suuntaan käännytään ja kuinka monta kertaa.


Mutta jotain silti puuttui.


Riitta oppi askeleet, mutta hän ei ollut ollenkaan varma Mikan tekemisestä. Joku ei vain tuntunut hyvältä. Edelleen Riitan piti muistuttaa Mikaa, millä jalalla lähdetään liikkeelle. Mihin suuntaan käännytään. Miten musiikkia lasketaan. Kumpi on oikea jalka ja kumpi on vasen jalka.


He pääsivät liikkeelle, mutta kolmen askeleen jälkeen homma tyssäsi, kun Mika ei enää muistanut milla jalalla lähdetään liikkeelle ja pitikö mennä eteen vai taaksepäin.


Viimeisellä tanssitunnilla Mika astui tanssikenkien kovalla kannalla Riitan varpaille. Se oli viimeinen niitti. Riitta repäisi vyötärölle kietaistun puolihameensa irti ja heitti sen Mikan kasvoille ja poistui tanssitunnilta.


Perutaan Häävalssi


Riitta oli epätoivoinen. Häihin olisi enää kuukausi aikaa ja valssin opettelu oli yhtä painajaista. Ehkä helpompi jättää tanssi tanssimatta. Se toki olisi suuri pettymys vanhemmille ja isovanhemmille, jotka kovin odottivat perinteistä häävalssia.


Onhan se hieno perinne ja olisi hienoa tanssia se. Mutta onko se hienoa kun kaksi ihmistä kompuroivat toisiinsa useita minuutteja. Lisäksi Riitan varpaat olisivat muussina ja loppujuhlat menisivat linkatessa.


Riitta purki epätoivoaan hyvälle ystävälleen. Häissä olisi vielä paljon järjestelemistä, stressiä pukkasi jo muutenkin ja se perhanan pökkelöjalkainen ukko ei edes muista pitikö lähteä oikealla vai vasemmalla jalalla liikkeelle.


"Mulla on sulle ratkaisu!" Riitan ystävä sanoi.


Riitan uteliaisuus heräsi.


"Soita Jarnolle! Se jos joku saa teidät tanssimaan!"


Kuka Jarno? Ja miten hän voisi erota jo kaikesta mitä on jo kokeiltu? Kävihän Mika ja Riitta jo tanssikurssilla eikä he silti oppineet valssia. "Soita! Jarno on hyvä."


Viimeinen Oljenkorsi


Kannattaako? Voiko tämä nyt onnistua? Riitta pienen pohdinnan jälkeen tarttui puhelimeen ja soitti.


Vastasin puhelimeen ja langan toisessa päässä olevan naisen äänestä huokui epätoivo. Hän kertoi tilanteen. Tanssivideoita oli katsottu ja kurssilla käyty, mutta valssin askeleet ei vain tartu. Häihin on kuukausi aikaa ja paljon muutakin järjestelyitä pitäisi tehdä.


"Voitko auttaa meitä vai onko toivo jo menetetty?"


Vastasin Riitalle. "Ei mitään hätää! Opetan teille valssin kolmessa tunnissa!".


Kolmessa tunnissa!? "Oletko aivan tosissasi?" Riitta kysyi.


"Kyllä! Kolme yksityistuntia ja te osaatte tanssia valssia. Jos kolmen tunnin jälkeen ette ole oppineet valssia, ette maksa tanssitunneista mitään!" vastasin Riitalle.


"Oletko nyt ihan varma mihin olet ryhtymässä? Miehellä ei nimittäin ole ollenkaan tanssikokemusta ja hän ei tunnu oppivan askelia millään".


Sovimme yksityistunnit ja tapasimme ensimmäisen kerran. Naisen kasvoilta paistoi epätoivo ja epäusko. Hän kysyi minulta vielä, että tiedänkö varmasti mihin olen ryhtymässä.


Aloitimme tanssitunnin. 20 minuutin harjoittelun jälkeen Mika ja Riitta pystyivät tanssimaan yhdessä valssin perusaskelta. He liikkuivat yhdessä. Riitan ei tarvinnat vetää perässään kivirekeä. Mika otti askeleet samaan aikaan kuin Riitta ja lähti aina juuri oikealla jalalla liikkeelle.


Riitan hartioilta putosi iso kivilohkare ja hänen olonsa helpottui huomattavasti. Ensimmäisen tunnin jälkeen he kumpikin totesivat, että tämä tulee onnistumaan. Nyt he tuntevat, kuinka he tanssivat yhdessä.


He kävivät kaikki kolme sovittua yksityistuntia. He oppivat:


  • Valssin peruskoreografian

  • Oppivat kuinka valssin musiikkia lasketaan

  • Mitä tarkoittaa oikea käännös

  • Mitä tarkoittaa vasen käännös

  • Oikeaoppisen tanssiasennon

  • Systeemin kuinka muistaa millä jalalla lähteä liikkeelle

  • Kuinka hauskaa tanssiminen on!


Tuli hääpäivä ja Mika ja Riitta tanssivat häävalssin. Eivät täysin virheettömästi, mutta olivat kumpikin tyytyväisiä suoritukseen.


Etenkin Mika sai paljon kehuja tanssistaan. Kaikki vieraat tiesivät, että Mika ei oikein perusta tanssimisesta ja taisivat odottaa pahinta. Vieraiden yllätykseksi Mika oli oikein ryhdikäs tanssija, vei Riittaa pitkin tanssilattiaa kuin vanha tekijä ja valssi oli oikein kaunista katseltavaa.


Onko sinulla tai tuttavillasi häävalssi tulossa?


Opetamme valssin kolmessa tunnissa! Jos et opi valssia, tanssitunnit olivat täysin ilmaisia!


Tai voit opetella valssia verkkokurssillamme "Opi Valssi 3 Tunnissa"! Käy vilkaisemassa kurssia TÄÄLTÄ!

5. syys 2024

4 min read

0

191

2

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Comments (2)

Invité
25 sept. 2024

Olipa varsinaisen kömpelö kertomus. Vaikutti siltä, että sen oli kirjoittanut joku aloitteleva mainostoimittaja, jolla ei ole minkäänlaista käsitystä tanssista eikä tanssin perusteiden oppimisesta. Jos oppijan lähtötilanne on noin huono, niin silloin on opetettava vain alkeet, joilla yhdestä häävalssista selviää. Eli ykkösen löytäminen ja sen jälkeen valssin tahdin kolme askelta.


Like
Membre inconnu
26 sept. 2024
En réponse à

Kiitos palautteestasi! No, en ole mainostoimittaja ja näin harrastuksekseni ja ilokseni kirjoitan blogia. Ehkä kirjoitustaito tässä matkalla myös kehittyy. Vain tekemällä oppii, kuten tanssissakin. Tämän kertomuksen tarkoitus lähinnä on rohkaista kaikkia jatkamaan tanssinharjoittelua, vaikka se joskus vaikealta tuntuukin. Tanssin ymmärtämisestä voin väittää, että 30 vuoden kokemuksella minulla on jonkinlainen käsitys, kuinka tanssia harjoitellaan ja opitaan. Edelleen opettelen ja harjoittelen, koska aina voi oppia jotain uutta ja kehittää itseään. Alkeistahan kaikki lähtee liikkeelle ja sen jälkeen opettelua voi syventää vaikka kuinka pitkälle. Kiitos vielä palautteesta ja oikein hyvää syksyn jatkoa! :)

Like
bottom of page